Blog
Kesän kuulumisia

Mustalla joutsenella menee tosi hyvin. Olemme keikkailleet ahkerasti, työstäneet uuden levyn kappaleita sekä päässeet mukaan Da da kuulat sekaisin sekä Suomirokkia 13-kokoelmalle. Ei siis ole valittamisen aiheita!
Meidän yhtyettämme pitää kasassa mahtava yhteishenki. Etenkin pienessä oluthuurussa toitotamme rakkautta toisillemme aika usein, hih, mikä saattaa kuulostaa tosi imelältä, mutta niin se vaan on. Me tykätään toisistamme kamalasti. Mielestäni tämä on erittäin tärkeää yhtyeen eteenpäin menemisen kannalta. Hyvä yhteishenki saa jaksamaan enemmän ja vielä vähän lisää.
Haluan lausua myös kiitoksen sanoja Poko rekordsille. Silmiini on osunut muutama ei niin mairitteleva sananen kyseisestä levy-yhtiöstä. On ehkä totta, että Pokolta ei kukaan ole hypännyt suoraan tähtiin salaman nopeasti. Artistina näkisin kuitenkin olevan asioita, jotka ovat erittäin tärkeitä musiikin tekijöille ja jotka Poko tekee mahdolliseksi. Kaksi tärkeää sanaa ovat luottamus ja tuki. Kuinka monessa levy-yhtiössä artistilla on täydellinen vapaus luoda ja toteuttaa itseään? Niinpä. Etenkin Epe Helenius ja Tami Tamminen ovat antaneet meille paljon voimaa ja viisautta monen asian suhteen. Sellaista kokemusta ja elämänviisautta jota he tarjoavat ei monella ole antaa.
Tärkeää on, että Mustaan joutseneen uskotaan ja kuten me itsekin ajattelemme, tämä on loppuelämän proggis. Täältä me tullaan, pois alta risut ja männynkävyt! XD
-Katriina-