Musta Joutsen

Blog

Työtä ja lepoa

01.03.2008

Piiitkästä aikaa tuntuu, että voi hengähtää hetken. Vaikka oikeassa elämässä näissä kuvioissa ei sanaa hengähdys edes tunneta. Jos jää lepäämään laakereilleen syö taatusti joku kilpailija pihamaasi vihreää ruohoa, heh heh. No joo, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Se on mielenkiintoista, että kaikki sairaudetkin pysyvät poissa silloin kun tietää ettei ole varaa sairastua. Mustalla joutsenella on nyt muutaman viikonlopun keikaton putki. Tuloksena siitä sairastuin heti kamalaan vatsatautiin. En muista aikuisiällä vielä saaneeni yhtä rajua tautia kuin tämänkertainen oli. Enkä voi suositella samaa kenellekään muullekaan. Brpl...

 Keikat ovat menneet tähän mennessä aivan loistavasti. Meitä on kohdeltu hienosti joka ikisessä paikassa ja porukkaan kuuluvat miksaajat Hannes ja Matzo, valomies Viljami ja bussikuski Pate ovat aivan mahtavia veikkoja kaikki. Ilman näin mukavaa poppoota ei työnteko niin mukavalta maistuisikaan. Keikkojen pysähdystauoilla olo tuntuu välillä ihan opettajalta kun pitää ottaa luku kaikista pojista ettei kukaan jää tien varteen puskan taakse jemmaan:D

 Nyt kun meillä tosiaan on muutama viikonloppu vapaata, käytämme sen tietenkin hyödyksemme. Olemme saaneet aikaan paljon uusia kappaleita. Niitä saatte, hyvä yleisö, kuunneltavaksenne sitten joskus, hih. Mutta juna puksuttaa siis hyvin eteenpäin. Sanotaan että ahneella on kakkainen loppu, mutta henkilökohtaisesti ahnehtisin niin paljon keikkoja että tuupertuisin!  Mitäpä sitä vähempään tyytymään!

 Liitteenä oleva kuva kertoo siitä mitä koirani ajattelee koko touhusta.

 Katriina

Kaikki blogimerkinnät »

www.mustajoutsen.fi